Kangasalan Timanttikortteli sai rakennusluvan ja purkamistyö tontilla alkaa

huhti 5, 2023

Kangasalan keskustaan 2025 valmistuvan Timanttikorttelin rakennuslupa on myönnetty.
Hankkeen aikataulun kannalta rakennuslupa saatiin otolliseen aikaan, sillä Timanttikorttelin urakkalaskenta ajan on suunniteltu olevan huhtikuun ensimmäiseltä viikolta toukokuun puoleenväliin. Kilpailutusaineisto julkaistaan Hilmassa (hankintailmoitukset.fi). Kaupunkikuvallisesti ja sijainniltaan merkittävän hankkeen urakkakilpailun toivotaan kiinnostavan useita rakennusyhtiöitä.

Uudishankkeen alta purettavien vanhojen liikekiinteistöjen purku alkaa 12.4. Purkutyötä tehdään arkipäivinä klo 7 ja 18 välillä. Purkutyön on tarkoitus valmistua elokuun aikana. Purku-urakoitsijaksi on valikoitunut Mevaset Oy. Purkamistyöstä aiheutuu jonkin verran ympäristöhäiriöitä, kuten ääntä ja pölyä, mutta haitat pyritään minimoimaan. Purkutyömaa aidataan ja samalla alueen pysäköintipaikkojen käyttö päättyy. Jatkossa jalankulku ja pyöräliikenne uimahallin suuntaan tapahtuu Kirkkojärventien kautta.

Timanttikorttelin avoin taidekilpailu on vielä käynnissä noin kuukauden ajan ja se päättyy 2.5.2023. Taidekilpailun koordinoi Public Art Agency Finland. Lisätietoa kilpailusta löytyy verkko-osoitteesta www.paaf.fi/timanttikortteli.

Timanttikorttelin kaupunkikuvallinen ilme kiinnostaa läheltä ja kaukaa katsottuna. Hankealuetta kuvataankin myös ylhäältä päin lintuperspektiivistä. Lopputuotteena saadaan hankkeen aikaisten tapahtumakuvien lisäksi ns. timelapse -videoteos.

Lisätiedot:
Elinympäristöjohtaja Sirkku Malviala, Kangasalan kaupunki
p. 044 430 9421, sirkku.malviala@kangasala.fi

Toimitusjohtaja Stefan Stortz, Kiinteistö Oy Taloherttua, Herttuan Kiinteistöpalvelu Oy
p. 0400 242 794, stefan.stortz@herttuankp.fi