Uutuuskohde
Timanttikortteli
Myllystenpohjantie 2
36200 Kangasala
Kaikki muu on mietitty – asuminen jää sinulle
Myllystenpohjantie 2:een aivan ydinkeskustaan uimahallin pihapiiriin nousevat kaksi asuintorniamme kruunaavat Kangasalan pääväylän reunustan mitä kauneimmalla tavalla.
Modernia asumista ilmeikkäässä ja arkkitehtonisesti korkeatasoisessa rakennuskokonaisuudessa palveluista ja liikkuvuudesta tinkimättä; niin kevyt kuin ajoneuvoliikennekin suttaantuu nätisti tästä sijainnista. 63 vuokrakotia, joissa neliöt on laitettu tehokkaasti töihin mutta mielikuvitustakin on käytetty, mm. toisen kerroksen parvellisissa asunnoissa.
Tarjolla haettavaksi siis monipuolinen asuntovalikoima perheitä, opiskelijoita ja nuorisoa unohtamatta – kiinteistöstä löytyy kaikki tarpeellinen ja vielä hieman lisääkin – asumisen lisäarvoa tuovat aikanaan täydessä vauhdissa olevat liike-elämän palvelut rakennuksen katutasossa.
Timanttikortteli on kokonaisuudessaan savuton kohde asuntojen, parvekkeiden ja kaikkien piha- ja ulkoalueiden osalta.
Vanhaa automainosta mukaillen; muu on mietitty, asuminen jää sinulle.
Asuntojen varustelu
Asuntojen lattiat ovat vinyylilankkua. Asuntojen seinät ja katto on maalattu. Keittiöissä on astianpesukone, jääkaappipakastin ja keraaminen liesi.
Kylpyhuoneissa on sähköinen mukavuuslattialämmitys asukkaan sähköistä. Jokaisessa asunnossa on lasitettu parveke. Jokaiselle asunnolle oma häkkivarasto kellarissa. Jokaiseen asuntoon on varattu vuokraan kuuluvana myös Elisan toimittama 25 M netti.
Yhteiset tilat
Kummassakin rakennuksessa on yhteissauna ylimmässä kerroksessa sekä sen yhteydessä pieni vilpola. Toisen talon saunan yhteydessä on asukkaiden yhteinen kerhohuone.
Kiinteistössä on talopesula ja kuivaushuoneet. Yhteiset ulkovälinevarastot sijaitsevat 1. kerroksessa suoraan ulko-oven yhteydessä. Polkupyörille on varattu runsaasti säilytyspaikkoja sekä katutasoon että kellariin. Yhtiön jätepiste löytyy Myllystenpohjantie 4:n pihasta pysäköintialueen päästä noin 20-50 metrin päästä.
(Havainnekuva)
Sijainti ja etäisyydet
Sijainti on erinomainen. Kangasalan keskustan Lahdentien ajorampin läheisyys mahdollistaa kotiintulon vauhdikkaasti, miksei toki sitten myös liukkaat lähdöt kohti Tamperetta tai Pälkäneen Aapiskukkoa. No joo – Lahteenkin on sitten lopulta lyhyt matka tästä.
Keskustan linja-autopysäkit ovat lähellä torilla, matkaa noin 100 metriä. Lähikauppaan on hieman alle 100m kun suuntaa Tampereentien yli tai aikanaan ali K-Supermarketille. Harvalla on Kangasalla kuntosali ja uimahalli pihassa, mutta tässä olisi nekin. Ja jos vieraita käy, niin hekin nauttivat kolmen tunnin maksuttomasta pysäköinnistä läheisessä Kuohunparkissa.
Keskeisimmät palvelut
S-Market 2,2 km
Uimahalli 0,1 km
Kuntosali 0,1 km
Touhula Freesia 0,3 km
Omenatarhan koulutalo 1,7 km
Kirkkoharjun koulu 0,6 km
Pikkolan koulu 1,6 km
Kangasalan Lukio 1,7 km
Tredu Kangasala 1,6 km
B-talo
C-talo
Vuokrahinnat
- Vesimaksuennakko: 25,00 €/hlö/kk, tasauslaskutus kaksi kertaa vuodessa.
- Saunamaksu: 20,00 €/kk
- Autohallipaikan vuokra 90,00 €/kk + sähkö kulutuksen mukaan.
Asukkaaksi Timanttikortteliin?
Ensimmäiset asukkaat pääsevät muuttamaan Timanttikortteliin heinäkuussa. Haku asuntoihin on nyt käynnissä. Kirjoita asuntohakemuksen lisätietoihin Myllystenpohjantie 2, mikäli hakusi kohdistuu vain tähän kohteeseen, etkä toivo muita asuntoja tarjottavan
Hae asuntoa
Tervetuloa asukkaaksi Timanttikortteliin!
Opiskelija- ja nuorisohaku?
Tutustu opiskelija- ja nuorisoasuntojen hakuun
Kysy lisää
Katso asuntovuokrauksen yhteystiedot




























